Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 85

Asianro 8480/00.01.01/2016

 

 

Oikaisuvaatimus / kaupunkiympäristön toimintasääntö

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

 

Tapahtumajohtaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunkirakennelautakunnan päätöksestä 21.12.2016 § 220. Lautakunta hyväksyi päätöksellään kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön muutoksen. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista ja asian palauttamista takaisin valmisteluun oikaisuvaatimuksessa tarkemmin esitetyin perustein.

 

Oikaisuvaatimuksen johdosta asiassa voidaan todeta seuraavaa:

 

Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi 5.9.2016 § 81 palveluorganisaatiomuutoksen jatkovaiheen. Valtuuston päätöksessä todettu toimintatapojen ja organisaation kehittäminen edellytti myös palvelualueiden toimintasääntöjen tarkistamista. Uudistuksessa mm. strategisen maankäytön suunnittelu siirtyi kokonaisuudessaan osaksi kaupunkiympäristön palvelualuetta. Kaupunkiympäristön palvelualueelle tuli siten perustettavaksi kaupunkisuunnittelun vastuualue, jonka muodostavat strateginen maankäyttö, asemakaavoitus, kunnallistekninen suunnittelu sekä joukkoliikenne ja henkilökuljetusten yksikkö. Vastuualuetta johtaa kaupunkisuunnittelujohtaja. Muutoksen jälkeenkin yleiskaavoitusta johtaa edelleen kaupunginhallitus.

 

Uudistuksessa siirrettiin ulkoilu- ja virkistyspalveluita koskevia tehtäviä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen omatoimisen hyvinvoinnin palveluista kaupunkiympäristön palvelualueelle. Kaupunkiympäristön palvelualueelle siirretyt tehtävät jakaantuvat rakentamisen ja kunnossapidon palveluihin sekä maaomaisuuden hallintapalveluihin.

 

Kaupunkirakennelautakunnan 21.12.2016 hyväksymässä toimintasäännössä on otettu huomioon edellä mainitut muutokset. Muutettu toimintasääntö on tullut voimaan 1.1.2017 alkaen.

 

Kuntalain 16 §:n mukaan kunta päättää hallintonsa järjestämisestä laissa säädetyllä tavalla ja valtuusto hyväksyy tarpeelliset johtosäännöt, joissa määrätään kunnan eri viranomaisista sekä niiden toiminnasta, toimivallan jaosta ja tehtävistä. Kaupunginvaltuuston päätöksellä 5.9.2016 on muutettu päätöksessä tarkemmin määritellyin tavoin hallintosääntöä, kaupunginhallituksen johtosääntöä, palvelualueiden johtosääntöä ja henkilöstöasioista annettua johtosääntöä. Kaupunginvaltuuston päätös on kohdistunut kaupungin hallinnon järjestämistä koskevien johtosääntöjen muuttamiseen, jossa osana kokonaisuutta on myös kaupunkiympäristön palvelualueen tehtävien järjestäminen. Tarkemmat määräykset hallinnon järjestämiseksi on annettu kaupunkiympäristön palvelualueen osalta kaupunkirakennelautakunnan 21.12.2016 hyväksymällä toimintasäännöllä.   

 

Yksittäisen työntekijän osalta muutokset työtehtävissä tehdään yleisesti otta-en ja tarvittaessa sopimalla työsopimuksen muuttamisesta tai virantoimitusvelvollisuutta muuttamalla kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) säätämää menettelytapaa noudattaen. 

 

Kaupunkirakennelautakunnan päätöksen 21.12.2016 perusteella ei kuitenkaan ole ollut tarvetta ryhtyä muuttamaan tapahtumajohtajan virantoimitusvelvoitteen sisältöä, eikä tarvetta erilliseen kuulemiseen ole ollut. Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön muutoksella ei ole ollut vaikutusta tapahtumajohtajan tehtäviin eikä tapahtumajohtajan virka ole siirtynyt kaupunkiympäristön palvelualueelle muutoksen yhteydessä.

 

Oikaisuvaatimus ei siten anna aihetta aiemman päätöksen muuttamiselle.

                                                         

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että oikaisuvaatimus hylätään.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa