Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 464/00.04.00/2018

 

 

Vuoden 2019 valtakunnallisen turvallisuusseminaarin järjestäminen Kuopiossa

 

 

                                                      Esitys 12.1.2018

                                                      Sisäministeriö 

 

Sisäministeriö pyytää Kuopion kaupunkia kumppanikseen valtakunnallisen turvallisuusseminaarin järjestämiseen Kuopiossa tammikuussa 2019.

 

Sisäministeriö on järjestänyt valtakunnallisia turvallisuusseminaareja yhteistyössä kaupunkien kanssa vuodesta 2006 alkaen. Seminaariohjelma suunnitellaan yhteistyössä järjestävän kaupungin kanssa. Periaatteena on, että ohjelmasta löytyy valtakunnallisesti turvallisuuden asiantuntijoita kiinnostavaa asiaa sekä nostetaan esille paikallisia hyviä käytäntöjä ja onnistumisia. Seminaarit painottuvat arjen turvallisuuden ilmiöihin ja turvallisuusongelmien ennaltaehkäisyyn. Seminaarien taustana on vuoteen 2014 asti toiminut valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Vuoden 2018 ja 2019 seminaarin taustalla on valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden strategiasta, joka hyväksyttiin syksyllä 2017. Kaksipäiväinen seminaari järjestetään vuosittain tammikuun viimeisellä viikolla vuoden seminaarin järjestäjänä olevassa kunnassa.

 

Seminaarit on järjestetty seuraavasti:

 

13

2018 Hyvä elämä - Turvallinen arki

Järvenpää

12

2017 Muuttuva Suomi - Turvallisempi Suomi

Turku

11

2016 Turvallisuutta älykkäästi

Joensuu

10

2015 Parempi ei aina vaadi rahaa

Espoo

9

2014 Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen

Kotka

8

2013 Turvallisempi huominen

Hyvinkää

7

2012 Turvallinen ja eheä Suomi - maakunnista kaupunkeihin

ja kyliin

Lahti

6

2011 Turvalliset kunnat - Tulevaisuuden menestyjät

Jyväskylä

5

2010 Parempaa turvallisuutta - Parempaa hyvinvointia

Pori

4

2009 Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

seminaari

Helsinki

3

2008 Kunnallinen turvallisuussuunnitteluseminaari

Tampere

2

2007 Turvallisuussuunnittelun seminaari

Turku

1

2006 Paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari

Helsinki

 

Valtakunnallinen turvallisuusseminaari on tarkoitettu kaikille paikalliseen, alueelliseen ja valtakunnalliseen turvallisuus- ja siihen liittyvään hyvinvointityöhön osallistuville viranomaisille sekä järjestöjen ja elinkeinoelämän edustajille. Tavoitteena on edistää yhteistä tekemistä sekä levittää turvallisuustietoa, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia sekä edistää viranomaisten, kolmannen sektorin/järjestöjen sekä elinkeinoelämän välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Seminaarit ovat osallistujille maksuttomia.

 

Esitämme vuoden 2019 Valtakunnallisen turvallisuusseminaarin järjestämistä yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa. Seminaarin järjestävä kaupunki tarjoaa seminaaritilat, puhujalahjat sekä ensimmäisen seminaaripäivän päätteeksi pidettävän iltatilaisuuden osallistujille. Muista kustannuksista vastaa sisäministeriö erikseen sovitulla tavalla. Osallistujia seminaareissa on ollut noin 160 - 260 henkilöä.

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että

1. valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään Sisäministeriön esityksen mukaisesti vuonna 2019 Kuopiossa ja

2. vuoden 2019 talousarviossa varaudutaan seminaarin järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. 

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa