Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 22

Asianro 4577/02.05.01.00/2017

 

 

Tapahtumatuet vuodelle 2018 yli 10 000 euroa

 

 

                                                      Esitys tapahtumaryhmä:

 

                                                      Tapahtumatukihakemusmääräraha vuodelle 2018 on 550 000 euroa.

                                                      Tukiesityksen on valmistellut kaupunginjohtajan nimeämä tapahtumaryhmä, jonka puheenjohtajana toimi palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas ja jäseninä hyvinvoinnin johtaja Janne Hentunen, asiakaspäällikkö Petri Kervola, hyvinvoinnin johtaja Heli Norja, yritysasiamies Anna-Liisa Martikainen, ryhmän sihteerinä toimi yhteistyökoordinaattori Markku Lind. Viranhaltijapäätökset alle 10 000 euron tapahtumatuista tekee tapahtumaryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallitus yli 10 000 euron osalta.

 

Tapahtumaryhmä on arvioinut tapahtumia kaupunginhallituksen hyväksymän arviointimallin mukaisesti. Tapahtumia arvioidessa painotetaan tapahtuman hyvinvointivaikutuksia ja matkailutulon kautta syntyviä aluetaloudellisia vaikutuksia sekä tapahtuman hyödyntämismahdollisuuksia kaupungin elin- ja vetovoimamarkkinoinnissa. Järjestäjän kyky toteuttaa tapahtuma onnistuneesti on tärkeä arviointiperuste, sillä ammattimaisesti toteutetut ja taloudellisesti onnistuneet tapahtumat lisäävät kaupungin vetovoimaa ja viihtyisyyttä.

 

Tapahtuman hyödyntämismahdollisuuksia arvioidaan neljän pääkriteerin avulla.

1.      tapahtuman medianäkyvyys ja kaupungin näkyvyys sen kautta

2.      tapahtuma kohtaamisalustana kaupungin strategian mukaisille kohderyhmille,

3.      tapahtuma elämyksenä, tapahtuman tarjoamia osallistumismahdollisuuksia yhteistyökumppaneille ja muille verkostoille

4.      tapahtuman sisällön hyödyntäminen, sidosryhmätyö, tapahtuman arvopohjainen hyödyntäminen esim. kiusaamisen vastaisuus, syrjäytymisen ehkäisy, ympäristövastuu jne. esiin nostaminen.

 

Merkittävimpien tapahtumien kanssa neuvotellaan markkinointiyhteistyön tavoista. Yhteistyömuodot pyritään sisällyttämään myönnettävän tapahtumatuen piiriin. Tapahtumien hyödyntämiseen, markkinointimateriaalien toteutukseen ja kaupungin sidosryhmien huomioimiseen tapahtumissa varataan erillinen määräraha.

 

 

 

Esitys                                            Tapahtumaryhmä esittää yksimielisesti, että kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan tapahtumaryhmän tekemän esityksen yli 10 000 euron tuista.

 

 

Liitteet

1

4577/2017 Viranhaltijapäätös tapahtumatuet alle 10 000 euroa

 

2

4577/2017 Tapahtumatukiesitys yli 10000 euroa

 

                                                     

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy tapahtumaryhmän esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa