RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.05.2020/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 135 | Asianro 8783/10.02.02/2018 |
Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja -ympäristön kehittäminen, Tahkon keskustan maankäytön yleissuunnitelma
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus
Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja -ympäristön kehittämishankkeessa Tahkon keskustan alueelle on laadittu maankäytön yleissuunnitelma. Yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa alueen liikenneympäristöä ja kaupunkirakennetta sekä alueen pk-yritysten toimintaedellytyksiä.
Yleissuunnitelma on yleispiirteinen suunnitelma ja visio, joka laaditaan yksityiskohtaisemman suunnittelun (asemakaavan) pohjaksi. EU-aluekehitysrahastosta on myönnetty tukea yleissuunnitelman laadintaan, joka tehty yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Aikaisemmissa vaiheissa alueelle on teetetty konsulteilla kaksi luonnosta, jotka olivat esillä kesäkuussa 2019 sekä yleissuunnitelman toisen vaiheen luonnos, joka esiteltiin kaupunginhallitukselle 18.11.2019. Nyt valmistunut maankäytön yleissuunnitelma on laadittu loppuvaiheen selvitysten ja saadun palautteen pohjalta.
Vaikutusten arviointi Yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa ja selkeyttää Tahkon keskusta-alueen liikenneympäristöä sekä hajanaisesti rakentunutta kaupunkirakennetta. Kaupunkirakenteen tiivistymisellä parannetaan palveluiden saavutettavuutta ja toimintaedellytyksiä. Tiivis keskusta edistää vähähiilisyyttä palveluiden sijaitessa kävelyetäisyydellä. Alueelle voi muodostua uusia työpaikkoja palveluiden monipuolistuessa. Palveluiden ja matkailun keskittyessä Tahkon matkailualueen keskustaan myös alueen liikennöintitarpeet kasvavat. Kävelykeskusta ja autoliikenteen siirtyminen reuna-alueille kuitenkin parantavat alueen liikenneturvallisuutta.
Yleissuunnitelmassa on esitetty pitkän aikajänteen tavoitteena Event-Parkin tapahtuma-alueen siirtyminen pois ydinkeskustan alueelta. Yleissuunnitelma mahdollistaa kuitenkin Event-Parkin sovittamisen väliaikaisesti myös keskusta-alueen reunalle.
Tahkon keskusta-alueen maankäytön yleissuunnitelma edistää alueelle laadittavia asemakaavoja.
Esitys Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy Tahkon keskustan maankäytön yleissuunnitelman alueen jatkosuunnittelun pohjaksi.
Asiaa kokouksessa esittelee kaavoitusarkkitehti Sonja Tilaeus.
Liitteet | 14 | 8783/2018 Tahkon keskustan maankäytön yleissuunnitelmakartta merkintöineen |
| 15 | 8783/2018 Tahkon keskustan maankäytön yleissuunnitelman havainnekuvat 4.5.2020 |
| 16 | 8783/2018 Tahkon keskustan maankäytön yleissuunnitelmaraportti |
Liiteaineisto jaetaan sähköisesti.
Valmistelija
Sonja Tilaeus | puh. +358 44 718 5432 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.
Päätös Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kaavoitusarkkitehti Sonja Tilaeus ja yleiskaavapäällikkö Heli
Laurinen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen. Toimitilajohtaja Hannu Väänänen oli kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |