Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.08.2020/Pykälä 170

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 170

Asianro 2336/10.03.01.00/2020

 

 

Puijonkatu välillä Asemakatu - Puutarhakatu, katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen nähtäville asettaminen

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Kohde                                              Katu- ja hulevesisuunnitelma koskee Puijonkatua välillä Asemakatu - Puutarhakatu. Nähtäville asetettava katu sijaitsee Maljalahden kaupunginosassa (03).

 

Lähtökohdat                                    Puijonkatu on yksi keskustan sisääntuloväylistä. Puijonkatu - Puutarhakatu - Asemakatu -alueella sijaitsevat rakenteilla oleva Kuopion Portti rakennuskokonaisuus asuin-, toimisto- ja liiketilarakennuksineen, sekä matkakeskus. Matkakeskusta lähinnä olevat paikallisliikenteen pysäkit sijaitsevat Puijonkadun ko. välillä. Kadun itä- ja länsireunalla on yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät. Länsireunalla jalankulku- ja pyöräilyväylä on osalla matkaa erotettu istutetulla välikaistalla ajoradasta. Kaksikaistaiset ajoradat on erotettu kivetyllä keskisaarekkeella ja sekä Asemakadun että Puutarhakadun liittymät ovat liikennevalo-ohjattuja. Katu rajautuu itäreunaltaan tiukasti vanhan linja-autoaseman kiinteistön piha-alueisiin, länsireunalla sijaitsee ev.lut seurakunnan hautausmaa. Puijonkadun ylittää kaupungin kevyenliikenteen silta, jonka kautta rakenteilla oleva jalankulku- ja pyöräilyväylä, Matkaajanpolku, yhdistyy itä-länsi suuntaiseen yhteyteen. Lisäksi Puijonkadun ylittää väyläviraston rautatiesilta. Kuntoselvityksen perusteella nykyinen rautatiesilta tullaan purkamaan ja rakentamaan uudestaan.

 

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Suunnittelun lähtökohtana on ollut Puijonkadun paikallisliikennepysäkkien saavutettavuuden ja palvelutason parantaminen, sekä niiden kytkeytyminen yleiseen Matkakeskus alueen opastukseen ja informaatiojärjestelmään. Toisena keskeisenä tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Suunnitelma on jatkoa aiemmin hyväksytylle katusuunnitelmalle Puijonkatu välillä Asemakatu - tori. Ajoneuvoliikenteen osalta nykyinen perusratkaisu (ajorata 2+2 kaistainen ja liikennevalo-ohjatut liittymät) on todettu toimivaksi ja ratkaisua ei näiltä osin ole tarvetta muuttaa.

 

Paikallisliikennepysäkkien kytkeminen joustavasti Matkakeskukseen edellyttää suojatien rakentamista Puijonkadulle. Suunnittelun aikana on todettu, että suojatielle ei ole löydettävissä kokonaisuuteen soveltuvaa parempaa/turvallisempaa paikkaa. Suojatie on esitetty vanhan linja-autoaseman päädyn kohdalle, josta on suora yhteys matkakeskukseen ja pysäkeille. Suojatien läheisyydessä on siltapilareita, jotka muodostavat näkemäesteen. Lisäksi katu laskee Asemakadusta pohjoiseen, joka mahdollistaa ajoneuvojen nopeuden nousun. Ajoneuvojen pysähtyminen suojatielle on oltava sekä jalankulkijoille, että ajoneuvon kuljettajille ennakoitavissa. Turvallisen ja esteettömän suojatien toteuttaminen edellyttää liikennevalo-ohjattua suojatietä ja reunakivimuutoksia keskisaarekkeeseen välillä Matkaajanpolku - Asemakatu. Keskisaarekkeen leventäminen mahdollistaa valo-opasteiden näkymisen ja riittävän/kohtuullisen odotustilan jalankulkijoille.

 

Ajoneuvoliikenteen käytössä oleviin kaistaleveyksiin on tehty tarkennuksia

siten, että kahden kaistan kokonaisleveys on kaventunut 7.5 metristä 6.5 metriin. Lisäksi ko. katuosuuden nopeusrajoitus esitetään muutettavaksi nykyisestä 50 km/h:sta 40 km/h:in. 

 

Jalankulun ja pyöräilyn väyliä parannetaan kadun länsireunalla. Puutarhakadun puoleisella osuudella länsireunalla on nykytilanteessa n. 2.5 m leveä istutettu erotusalue ja n. 3.5 m leveä yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä. Matkaajapolusta Asemakadulle päin jalankulku- ja pyöräilyväylät on erotettu reunakivellä ajoradasta.

 

Kadun länsireunalle katusuunnitelmassa on esitetty eroteltu 2.25 m leveä jalkakäytävä ja 3.0 m leveä pyöräilyväylä. Puutarhakadun puoleisella osuudella väylät istutusalueineen ovat helposti toteutettavissa nykyiselle katualueelle. Asemakadun puoleiselle osuudelle rakennetaan tukimuurirakenteita korkeuserojen tasaamiseksi. Nykyiset siltarakenteet eivät mahdollista tavoiteltuja väyläleveyksiä, leveystavoitteet ovat väyläviraston siltasuunnittelun tiedossa.

 

Itäreunalla jalankulku- ja pyöräilyväylät säilyvät nykyisen kaltaisina ajoradasta reunakivellä erottuina väylinä. Matkaajanpolun ja Asemakadun välillä yhdistetyn väylän leveys on n. 5.2 m. Matkaajanpolusta Puutarhakadulle väylä jatkuu jalankulkuväylänä, jonka leveys vaihtelee 2.35 - 3 metriin.

 

Katusuunnitelmassa esitetyt ratkaisut vaikuttavat katuun rajautuvien kiinteistöjen pihajärjestelyihin. Linjurin kiinteistön (entinen linja-autoasema) tonttiliittymiä järjestellään uudelleen ja pysäkkialueet sijaitsevat entisen mukaisesti osin kiinteistön alueella. Asemakadun puolella katurakenteet ulottuvat kaupungin omistaman koulukiinteistön puolelle. Katusuunnitelma on laadittu yhteistyössä ko. kiinteistön edustajien kanssa.

 

Tasaus                                              Puijonkadun tasaus säilyy nykyisellään.

 

Hulevesijärjestelmä                       Kadun kuivatus hoidetaan avo-ojin, jiirein sekä hulevesikaivoin- ja viemärein. Nykyinen hulevesiverkosto alueella säilyy ja hulevesiviemäri purkautuu Puutarhakadun hulevesiverkoston kautta Maljapuroon.

 

Pintamateriaalit, valaistus ja kasvillisuus

 

Ajorata ja yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät asfaltoidaan.

 

Katuviheralueet nurmetetaan ja hautausmaahan rajoittuvalle katualueelle toteutetaan lehti- ja havupensasistutusalueita. Katupuut uusitaan Puutarhakadun puoleisella osuudella kokonaisuudessaan. Puutarhakadun puoleiselle osuudelle sijoitetaan levähdyspenkkejä ja roska-astioita. Istutukset ja kiveysmateriaalit tarkentuvat rakennussuunnittelussa, ne eivät vahvistu katusuunnitelman yhteydessä.

 

Kadun valaistus uusitaan kokonaisuudessaan led-valaisimin. Jalankulku-, pyöräily- ja pysäkkialueet valaistaan erillisillä valaisimilla. Ajoratojen valaisimet sijoittuvat keskisaarekkeelle.

 

Paikallisliikenteen pysäkkialueet

 

Paikallisliikenteen pysäkkialueet järjestellään toimiviksi ja käyttäjiä paremmin palveleviksi kokonaisuuksiksi. Pysäkkialueet varustetaan informaatiojärjestelmällä.

 

Esteettömyys                                  Suunnitteluratkaisut täyttävät pääosin esteettömyydelle asetetun erikoistason. Pysäkkialueet ja niille johtavat kulkuväylät täyttävät esteettömyyden erikoistason. Suojateille ja pysäkille tehdään varoitusalueet huomiokivestä.

                                                         

Kunnossapitoluokka                      Puijonkatu on kunnossapitoluokassa I.

 

Kustannukset                                  Kokonaiskustannusennuste saneeraukselle on välillä Asemakatu - Puutarhakatu n. 850 000 € (alv. 0 %).

 

Kustannusarvio sisältää kadun, jalankulku- ja pyöräilyväylien, katuviheralueen, hulevesiverkoston, liikenteen ohjauksen ja valaistuksen rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset.

 

Aikataulu                                         Kohteen rakentamista ei ole vielä aikataulutettu. Puijonkadun ylittävän suojatien vaatimat muutokset ajoradan kaistajärjestelyihin (reunakivilinjoihin) ja liikennevalo-ohjaukseen pyritään tekemään viimeistään vuoden 2021 aikana, jolloin myös matkakeskus ja siihen liittyvät opastus- ja informaatiojärjestelmät otetaan täysimittaisesti käyttöön. Kohde tullaan toteuttamaan vaiheittain. 

 

 

Vaikutusten arviointi

                                                         

Arvio ilmastovaikutuksista

 

Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen. Hanke parantaa joukkoliikenteen saavutettavuutta sekä parantaa jalankulun- ja pyöräilyn olosuhteita.

 

Yrityspoliittinen lausunto

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa.

 

 

Esitys                                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen nähtävilläoloa varten.

 

 

Liitteet

2

2336/2020 Katusuunnitelma_as_poi_Puijonkatu

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jukka Eskelinen

puh. +358 44 718 5421

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa