RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 23.09.2020/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 65 | Asianro 8700/12.04.01.00/2018 |
Kuopion kaupungin ja Bright Eyes ja Sport Oy välisen sopimuksen purkaminen
Liikuntapaikkapalveluiden päällikkö Saku Kekäläinen
Liikuntahallit ja paikat
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 7.11.2018 § 80 Kuopion kaupungin ja Bright Eyes & Sport Oy välisen sopimuksen liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta.
3.9.2020 Mika Kojonkoski on pyytänyt, että ”Kuopion Kaupungin ja yritykseni Bright Eyes & Sport Oy välinen sopimus puretaan, johtuen kansainvälisestä terveystilanteesta ja sen aiheuttamasta erityisolosuhteista. Samalla esitän, että kustannusten loppulaskelma tehdään todellisen käytön perusteella.” Pyyntö sopimuksen purkamisesta on esityksen liitteenä.
Kokonaisuudessa sopimuksen mukaisia laskuttamattomia kustannuksia ajalla 1.4.2020 – 31.8.2020 on yhteensä 9010,91€, josta 4073,2€ muodostuu siirrettävien tilaelementtien vuokrasta ja 4937,71€ kiinteän huoltorakennuksen tilavuokrasta.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta purkaa Kuopion kaupungin ja Bright Eyes & Sport Oy välisen sopimuksen päättymään 31.8.2020 ja sopimuksen mukaiset laskuttamattomat kustannukset siirrettävien tilaelementtien osalta 4073,2€ laskutetaan ajalta 1.4.2020 – 31.8.2020.
Liitteet | 10 | 8700/2018 Kirje/Bright Eyes ja Sport Oy |
Valmistelija
Saku Kekäläinen | puh. +358 44 718 2515 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liikuntapaikkapalveluiden päällikön esityksen.
Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |