Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 30.06.2021/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 136

Asianro 4686/10.02.03/2021

 

 

Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / Kettulan koulu / Kuopio 297-16-35-1 ja 297-16-9904-7

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden alakoulun rakentaminen nykyisen koulun viereiselle urheilu- ja virkistysalueelle siten, että nykyistä koulurakennusta voidaan käyttää uuden koulun valmistumiseen saakka. Nykyinen koulun tontti on tarkoitus osoittaa liikuntakäyttöön. Asemakaavassa huomioidaan lisäksi kevyenliikenteen kulkuyhteyksien parantaminen Pihlajaharjuntieltä koululle lähivirkistysalueen kautta.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Asemakaavan muutos mahdollistaa urheilu- ja virkistysalueen muuttumisen opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Rakentaminen ei tule suoranaisesti muuttamaan Kettulanlahdentien katunäkymää tai alueen kaupunkikuvaa. Rakentaminen voi kuitenkin vaikuttaa viereisten asuintonttien, korttelin 16-3 tonteilta 1-3 avautuviin näkymiin, suunnitellun rakennusalueen läheisyyden vuoksi. Rakentaminen voi aiheuttaa muutoksia alueen liikennemääriin tai ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen järjestelyihin.

 

 

Esitys                                                MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

22

4686/2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pauli Sonninen

puh. +358 44 718 5439

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa