Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

137 §

2.5.2022

 

§ 56

Asianro 1986/01.04.00/2022

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen säännöllisten työhyvinvointikyselyiden käynnistämisestä ja hyödyntämisestä

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 2.5.2022 137 §

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu

                                  

Neeta Röppänen (SDP) ja valtuustoaloitteen allekirjoittaneet muut 21 Kuopion kaupungin valtuutettua ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien säännöllisten työhyvinvointikyselyiden käynnistämistä ja hyödyntämistä. (LIITE 1 aloite ja allekirjoittaneet.)

 

Aloitteessa on esitetty, että Kuopiossa otetaan käyttöön kahden vuoden välein toistuva työhyvinvointikysely koko kaupunkiorganisaatioon. Kyselystä saatavan tiedon tulisi esityksen mukaan olla vertailukelpoista ja hyödynnettävissä työyhteisön työhyvinvointia ja henkilöstöjohtamista kehitettäessä. Samalla tulisi luoda prosessi, jolla kyselyssä mahdollisesti esille nousevat kehittämiskohteet jalostetaan konkreettisiksi toimiksi työhyvinvoinnin kehittämiseksi.

 

Kuopion kaupungissa on kuluneiden vuosien aikana toteutettu erilaisia ja eri tarpeista lähteviä henkilöstö- ja työhyvinvointikyselyjä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että Kuopio on ainoana kuntana Suomessa osallistunut 2019 - 2022 Työterveyslaitoksen Kimmoisat työntekijät muuttuvassa työelämässä pitkittäistutkimushankkeeseen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut validoida uusi työuupumuksen kyselyinstrumentti, joka soveltuu sekä tutkimukseen että käytäntöön. Uusi työkalu edistää olennaisesti työuupumuksen tunnistamista työpaikoilla ja työterveyshuolloissa, sen yleisyyden määrittämistä, ennaltaehkäisyä, diagnosointia ja seurantaa. Tutkimuksen tavoitteena on myös tutkia, kuinka työntekijöitä voimaannuttava ja arvostava johtaminen tukee itseohjautuvaa toimintaa ja näin edistää työntekijöiden kimmoisuutta, eli proaktiivista työn ja oman osaamisen kehittämistä sekä työn imua.

 

Valtuustoaloite on työhyvinvoinnin edistämiseksi ja säännöllisten työhyvinvointikyselyiden käynnistämiseksi varsin perusteltu ja ajankohtaan nähden erittäin sopiva.

 

Kevan kyselyt 

 

Vertailukelpoisen ja luotettavan tutkimustiedon saamiseksi yhdistettynä verrokkien vastaaviin tietoihin on käytettävissä Kevan (Kuntien eläkevakuutus) tarjoamat kyselyt. Keva on suomalainen julkisoikeudellinen eläkelaitos. Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista. Näiden julkisten alojen työntekijöiden eläketurvasta säädetään julkisten alojen eläkelaissa. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkevarojen sijoittamisesta.

 

Työhyvinvoinnin ja työkyvyn tuen toimintamallien arvioimisessa ja kehittämisessä voidaan hyödyntää seuraavia Kevan kyselyjä:

         Työhyvinvointikysely

         Aktiivisen tuen toimintatapa

         Esihenkilökysely

         Luottamushenkilökysely

         Työhyvinvointijohtamisen kartoitus

         Sote-uudistus ja muutoksen tuki.

Työhyvinvointikyselyn avulla voidaan toteuttaa laadukas ja luotettava selvitys henkilöstön työhyvinvoinnista itsenäisesti ja joustavasti kaupungin oman aikataulun mukaisesti. Työhyvinvointikysely auttaa arvioimaan ja kehittämään: työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista, henkilöstön työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta.

 

Työhyvinvointikysely sisältää

         sähköisen kyselyn henkilöstölle

         kyselyiden raportoinnin ja raporttien jakelun

         laajan vertailuaineiston

         mahdollisuuden seurantakyselyiden tekoon sekä

         ohje- ja tukimateriaalin.

 

Työterveyslaitoksen Kunta10-kyselyt

 

Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus on maan laajin ja pitkäaikaisin kunta-alan henkilöstöön kohdistuva tutkimus. Mukana tutkimuksessa on 11 kaupunkia ja n. 90 000 työntekijää. Tutkimus toteutetaan kahden vuoden välein. Vastausprosentti on ollut kolmessa viimeisimmässä kyselyssä 71–72 prosenttia. Tutkimuksen tuloksia käytetään kunnissa henkilöstön hyvinvoinnin ja työelämän kehittämiseen. Tutkimusaineistoa hyödynnetään laajasti tieteellisessä tutkimuksessa, jossa tutkitaan mm. työolojen ja työssä tapahtuvien muutosten vaikutuksia työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin sekä yhteyteen vaikuttavia mekanismeja.

 

Kunta10-tutkimus selvittää kunta-alan henkilöstön työtä ja työssä tapahtuvia muutoksia sekä niiden vaikutuksia henkilöstön terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksissa esitellään kehitystrendejä työssä, työyhteisöjen toiminnassa, johtamisessa ja työssä jaksamisessa kunta-alalla.

 

Suomessa ei ole toista vastaavan suuruusluokan kyselyä kunta-alan työntekijöille. Tutkimuksessa on mukana kuusi yli 100 000 asukkaan kaupunkia ja niiden viisi lähikaupunkia: Espoo, Helsinki, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Raisio, Nokia, Valkeakoski, Naantali ja Virrat. Tutkimus on alkanut vuonna 1997. Helsinki oli mukana tutkimuksessa ensimmäistä kertaa vuonna 2014.

 

Kunta10 tutkimus toteutetaan kahden vuoden välein. Seuraava kysely on tulossa vuonna 2024 ja tähän Kuopio ehtii valmistautua hyvin mukaan.

                                  

Vaikutusten arviointi        -

 

Esitys                          Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen

 

 

Vastauksena valtuustoaloitteeseen esitetään, että Kuopion kaupunki ottaa käyttöön Kevan työhyvinvointikyselyn (sisältäen myös esihenkilökyselyn ja työhyvinvointijohtamisen kartoituksen) koko Kuopion kaupunkiorganisaatiolle. Kevan työhyvinvointikysely ja Työterveyslaitoksen Kunta10 kysely toteutetaan vuorovuosina.

 

Kyselyjen tarkoituksena on se, että niiden avulla löydetään selkeät työhyvinvoinnin kehittämisen kohteet ja ryhdytään konkreettisiin ja systemaattisiin toimenpiteisiin työhyvinvoinnin parantamiseksi ja edistämiseksi.  HR-kehittämispäällikkö ja työyhteisöasiantuntija suunnittelevat tarkemmin prosessin, jolla kyselyssä esille nousevat kehittämiskohteet jalostetaan toimiviksi työhyvinvoinnin edistämisen malleiksi. 

 

Liitteet

 

1986/2022 Valtuustoaloite 21.2.2022 säännöllisten työhyvinvointikyselyiden järjestämiseksi ja hyödyntämiseksi

 

Viiteaineisto

 

1986/2022 Allekirjoitukset - Valtuustoaloite säännöllisten työhyvinvointikyselyiden käynnistämiseksi ja hyödyntämiseksi

 

 

                                   Valmistelija                                  

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                         Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Liitteet

86

1986/2022 Valtuustoaloite 21.2.2022 säännöllisten työhyvinvointikyselyiden järjestämiseksi ja hyödyntämiseksi

 

87

1986/2022 Allekirjoitukset - Valtuustoaloite säännöllisten työhyvinvointikyselyiden käynnistämiseksi ja hyödyntämiseksi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                                              Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa