Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 111

Asianro 2138/12.00.01.00/2017

 

 

Kuopiolainen opetus - lupa innostua Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma

 

 

Päätöshistoria

Kasvun ja oppimisen lautakunta 15.3.2017 26 §

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetuksen tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.10.2015 (310§) käsitellyt valtuustoaloitetta kaupungin uuden koulutuspoliittisen ohjelman laatimiseksi (8562/12.00.01.00/2014) ja hyväksynyt valtuustoaloitteeseen annetun selvityksen, jonka mukaan Kasvun ja oppimisen palvelualue lähtee valmistelemaan koulutuspoliittista ohjelmaa. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 9.11.2015 (98§) merkinnyt annetun selvityksen tiedoksi.

Prosessi käynnistyi helmikuussa 2016 työpajalla, jossa oli mukana Kasvun ja oppimisen lautakunnan jäseniä, palvelualuejohtaja, asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt, kaikki Kuopion peruskoulujen ja lukioiden rehtorit sekä henkilöstön edustus. Aloitustyöpajan jälkeen työpajoissa on ollut mukana laaja joukko keskeisiä toimijoita sekä sidosryhmien ja yhteistyötahojen edustajia ja koulutuspoliittisen ohjelman luonnosta on esitelty keskeisille toimijoille. Väliraportti laadintatyöstä on annettu Kasvun ja oppimisen lautakunnalle elokuussa 2016.

Koulutuspoliittisen ohjelman laadintaprosessin vetäjänä toimi Mika Karjalainen Siverplanet Oy:stä ja prosessi suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä paikallisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Prosessi koostui viidestä työpaja-aihiosta: muutostrendit, visio ja toiminta-ajatuksen määrittely, strategiset painopistealueet, strategiset linjaukset, toimeenpano ja mittarit.

Valmisteluprosessin tuotoksena on syntynyt esitys Kuopion kaupungin koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2017-2025 ”Kuopiolainen opetus – lupa innostua”. Ohjelma sisältää vision ja toiminta-ajatuksen, keskeiset painopistealueet ja ydin linjaukset sekä ohjelman toimeenpanon periaatteet ja seurannan mittarit.

Koulutuspoliittisen ohjelman keskiössä on kasvaminen ja oppiminen, oppijoiden omia vahvuuksia korostaen sekä kasvulle ja oppimiselle suotuisa ympäristö, yhdessä tekeminen yhteisöllisesti, kokeillen ja tehokkaasti.  Ohjelman keskeiset painopistealueet ovat seuraavat: oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen, yhdessä tekeminen verkostoissa – lähellä ja kaukana, opetushenkilöstön osaamisen ja valmiuksien kehittäminen, resurssien hyödyntäminen ja tuottavuuden parantaminen sekä johtamisen uudistaminen. Painopistealueiden sisältöjä on avattu ydinlinjauksissa.

                                                       

Vaikutusten arviointi             -

 

 

Esitys                                         Esitän, että Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Liitteet

 

2138/2017 Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Leena Auvinen

puh. +358 044 7184003

Antti Kervinen

puh.  044 7184040

Sari Ihalainen

puh.  044 718 4018

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

Merkittiin tiedoksi pöydälle jaettu OAJ:n Kuopion paikallisyhdistys ry:n lausunto/yhteenveto 3.3.2017 / Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma 2017 – 2025.

Jutta Vihonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn alussa klo 16.17.

 

Päätös                                       Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 


                                                      Merkitään, että kaupunginhallitus käsitteli asiaa suunnittelukokouksessaan 20.3.2017. 

 

 

Liitteet

10

2138/2017 Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma

 

11

2138/2017 OAJ Kuopio lausunto 3.3.2017

 

                                                     

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Sari Raassina poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa