RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 12.06.2019/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 111 | Asianro 8194/10.02.03/2016 |
Tiedonanto valmistelusta, asemakaavan muutos / Puijonlaakso 12-33-5, 12-33-6 ja 12-71-1 (Taivaanpankontie 25)
Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Ari Räsänen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Asemakaavan muutostyössä tutkitaan alueella olevien kortteleiden täydennysrakentamismahdollisuudet. Asemakaavanmuutos koskee kiinteistöjä 12-33-5, 12-33-6 ja 12-71-1 sekä katualuetta ja osaa puistoalueesta. Asemakaavan muutoksessa liikerakennusten korttelialue, sen viereisen sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten korttelialue sekä autopaikkojen korttelialue muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kaavatyössä tutkitaan päiväkodin sijoittaminen kortteliin asuinrakennusten yhteyteen. Asemakaavan muutoksen valmisteluaineistoon on tutkittu kaksi eri toteutusvaihtoehtoa, vaihtoehto A lamellitalo ja vaihtoehto B kolme pistetaloa.
Vaikutusten arviointi Hankkeen toteutuminen lisää ja monipuolistaa Puijonlaakson asuntotarjontaa sekä päivähoitopalveluja. Kaavamuutos parantaa alueen elinvoimaisuutta lisäämällä lähipalveluja ja palvelukysyntää. Joukkoliikenteen toimintaedellytykset paranevat. Alueelle sijoittuvan päiväkodin ja uudisrakentamisen myötä liikemäärät lisääntyvät jossakin määrin.
Täydennysrakentaminen vaikuttaa naapurustosta avautuviin näkymiin. Korttelista poistuu vanha liikekiinteistö ja tilalle tulee korkeampaa rakentamista.
Hanke ei hajauta yhdyskuntarakennetta vaan tiivistää entisestään kaupunkirakennetta ja tukeutuu oleviin liikenneyhteyksiin, kunnallistekniikkaan sekä muuhun infrastruktuuriin, näin ollen hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivia. Yhdyskuntarakenteen eheytymisen hyödyt tasapainottavat rakentamisesta koituvia ympäristövaikutuksia.
Uudisrakentaminen eheyttää kaupunkikuvaa. Lapsivaikutukset ovat positiiviset, sillä uusi päiväkoti helpottaa päivähoitotilannetta. Puistossa sijaitsevan 5-vuotiaiden Kotaryhmän huoltotilat tulevat myös sijoittumaan uuden päiväkodin yhteyteen.
Jatkotoimenpiteet Valmisteluaineistoa esitellään yleisötilaisuudessa 26.6.2019.
Esitys MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.
Liitteet | 41 | 8194/2016 kaavaselostusluonnos |
| 42 | 8194/2016 valmisteluaineiston vaihtoehto A, liite 3.1 |
| 43 | 8194/2016 valmisteluaineiston vaihtoehto B, 3.2 |
| 44 | 8194/2016 kaavaselostuksen liitteet 4-9 |
| 45 | 8194/2016 kaavaselostuksen liite 10 |
| 46 | 8194/2016 päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
Valmistelija
Ulla Korhonen | puh. +358 44 718 5412 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että vs. asemakaavapäällikkö Pauli Sonninen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |