Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 10.11.2021/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 44

Asianro 10480/12.03.01.05/2021

 

 

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030: Toimeenpanosuunnitelma

 

 

Hyvinvointikoordinaattori Tanja Tilles-Tirkkonen
Kansalaistoiminta

 

 

Valtioneuvoston periaatepäätös hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi linjaa toimia, joilla suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuutta saadaan vähenemään vuoteen 2030 mennessä. Päämääränä on turvata suomalaisten kestävä hyvinvointi kaikissa väestö- ja ikäryhmissä. Periaatepäätös on myös osa YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelman (Agenda 2030) toimeenpanoa Suomessa.

 

Periaatepäätöksessä on neljä painopistettä, joita ovat: 1) kaikilla on mahdollisuus osallisuuteen, 2) hyvät arkiympäristöt, 3) hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävä toiminta ja palvelut ja 4) päätöksenteolla vaikuttavuutta.

 

Periaatepäätöksen tavoitteiden saavuttamiseksi on valmisteltu toimeenpanosuunnitelma, jossa kuvataan käytännönläheiset toimet, vastuut, seuranta ja aikataulutus työn etenemiseksi. Toimeenpanosuunnitelmassa toimenpiteet on kuvattu periaatepäätöksen neljän painopisteen mukaisesti. Toimeenpanoa ohjaa ja seuraa ministeriöiden ja eri hallinnonalojen asiantuntijoista koostuva Kansanterveyden neuvottelukunta.

 

Lähdetiedot:

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030 – valtioneuvoston periaatepäätös. Tutustu periaatepäätökseen tästä.

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030: toimeenpanosuunnitelma. Tutustu toimeenpanosuunnitelmaan tästä.

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030: Toimeenpano-suunnitelman tiedoksi.

 

 

Liitteet

11

10480/2021 Vaikutusten arviointi

 

12

10480/2021 Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030

 

13

10480/2021 Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen 2030/Valtioneuvoston periaatepäätös

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Tanja Tilles-Tirkkonen

puh. +358 44 718 2506

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvointikoordinaattorin esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Sudipta Chatterjee-Paukkonen poistui kokouksesta klo 17.59 asian esittelyn aikana.

 

Kaisa Kantele poistui klo 18.04 asian käsittelyn aikana.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa