Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 30.06.2021/Pykälä 134

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 134

Asianro 4271/10.02.04/2021

 

 

Ranta-asemakaavan valmisteluaineisto, Paloniemi / 476-411-2-133

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Maanomistajan aloitteesta valmistellaan Maaningan Paloniemeen sijoittuvaa kiinteistöä 476-411-2-133 koskevaa ranta-asemakaavaa.

 

Ranta-asemakaavan tarkoituksena on osoittaa rantamitoitusperiaatteiden mukainen rakennusoikeus tilalle. Luonnoksessa on osoitettu alueelle yhteensä 6 rakennuspaikkaa, jotka kaikki ovat uusia. Alueella ei ole yleiskaavaa, mutta mitoitus noudattaa Kuopiossa ja Maaningalla sovellettuja rantarakentamisen mitoitusperiaatteita. Kaavaluonnoksessa rakennuspaikat on osoitettu loma-asuntokäyttöön ja rakennusoikeus on yhdenmukainen Kuopion rantakaavojen ja rakennusjärjestyksen kanssa. Ranta-asemakaavan yhteydessä on tehty luontoselvitys ja arvokkaat luonnonympäristöt on osoitettu kaavaluonnoksessa.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Hankkeella ei ole merkittäviä ilmastopoliittisia, yritys- tai ympäristövaikutuksia. Suoria taloudellisia vaikutuksia on vain maanomistajalle. Kaupungille ei aiheudu kustannuksia kaavan toteuttamisesta.

 

 

Esitys                                                MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

12

4271/2021 Paloniemi, osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.2.2021

 

13

4271/2021 Paloniemi, ranta-asemakaavaluonnos 17.2.2021

 

14

4271/2021 Paloniemi, kaavaselostus 17.2.2021

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jukka Holopainen

puh. +358 44 718 5418

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa